Miksi kutsutaan hyvin alkaneita deittejä, jotka kivan juttelun edetessä etenevät kevyestä jubailusta jyrkkään syvään päätyyn eli perheenlisäyksen, urapläänien ja omistusasumisen kautta tulevaisuudennäkymiin viiden vuoden päähän? No sehän on DATERVIEW.

Ja tästä on kevyet kahvideitit kaukana eli ruoto suoraksi ja paidan helma housun sisään, sillä seuraava deittikandidaatti jo whatsapissa viestiä kilauttelee ja vuoroaan odottelee. Kaikki deittimaailmassa joskus pyörineet tunnistavat varmasti termit ghostailu ja penkittäminen, jotka ovat jo löytäneet tiensä arkikieleen. Ja kenties myös rekrymaailmaan.

Rekrytointimaailmassa lainalaisuuksiin kuuluu, että valintaa tehdään oppikirjan mukaisesti ”paperivalinnan” jälkeen face-to-face -tapaamisen tai useamman kautta kädenpuristukseen. Saatetaanpa kandeilla testauttaa loogista tai matemaattista päättelyäkin. Mutta kaikesta formaaliudesta riisuttuna rekryalalla painitaan silti pitkälti perusasioiden parissa, ihmisten välisen kemian ja ihmissuhteiden viidakossa. Ja tässä ollaankin oudossa laaksossa, sillä meitä on tosiaan moneen junaan ja rekrytoinnissa vieläpä taiteillaan kahdella rajapinnalla: potentiaalisten kandidaattien ja työnantajien välimaastossa. Rekrytoijana olen toki aktiivisena osapuolena myös tässä työntekijän ja työnhakijan deittailussa ja voinkin helposti nostaa muutaman termin tapetille:

Orbiting eli kiertoratailu 

Orbiting on toimintana tuttua jokaiselle headhuntterille. Kiertoratailija käy kahlaamassa läpi kiinnostavan tyypit somekanavat, tykkäilee postauksista ja seurailee kiinnostuksen kohdetta eri kanavissa. Deittimaailmassa asiaan vielä kuuluu, ettei varsinaisille deiteille välttämättä koskaan päästä, koska kiertoratailija ei tee suoraa peliliikettä; hän vain välillisesti ilmoittaa kiinnostuksesta orbitoimalla kohdettaan. Tässä mielessä headhunter vetää pidemmän korren, sillä kohdetta kyllä lähestytään, jos kandi herättää kiinnostusta.

Headhuntterin kiertoratailun kohteeksi joutunut voi huomata Linkkari-profiilissaan vierailleen rekrytoijan ja voi olla varma, että taustatyötä on tehty muutenkin (lue: tongittu läpi kaikki henkilöstä löytyvä uradata, luettu mahdolliset julkaisut ja haastattelut, kontaktoitu kenties henkilöä uralta tuntevia jne.). Syvimmältä olemukseltaan headhunter lieneekin juuri kiertoratailija.

Cookie-jarring eli keksipurkitus

Paremman käännöksen puutteessa kutsun ilmiötä keksipurkitukseksi. Deittailua on kestänyt jo hetken verran, mutta mitään sitoutumista ei olla pöydälle nostettu. Sitten selviääkin, että tapailemallasi tyypillä on kiinnostavampi kohde kiikarissa. Tämä tapailu oli vain back up -suunnitelma, jos homma ei lähdekään toisen kohteen kanssa lentoon. Kelmi temppu treffaillessa, mutta rekrymaailmassa ihan perussettiä. Keksipurkittaja voi tässä tapauksessa löytyä kummalta puolelta pöytää vaan; kandidaatti edistää keskusteluja useamman position osalta, työnantaja puolestaan pitää back-up kandia taskussaan, jos ykkösvaihtoehto peräytyy ja rekrytoija pitää useampaa kandia lämpimänä. Tämä on toki ihan ok, sillä rekrytoinnissa kaikki tietävät pelin hengen ja niin kauan kuin pelataan avoimin kortein, on keksipurkitus jopa suotavaa. Deittimaailmassa keksipurkittajaan ei kukaan halua törmätä.

Pocketing eli taskutus 

Oletko taskussa? Et voi tietää, sillä headhunterit tekevät välillä työtään etupeltoon eli etsivät ja keräävät nimiä listalle jo ennen kuin varsinainen positio on työpöydällä. Deittailussa taskutus ottaa absurdimpia piirteitä: tiedät olevasi taskun pohjalla, jos deittisi, jota olet jo pidemmän aikaa tapaillut, ei syystä tai toisesta esittele sinua perheelle tai ystävilleen, sinusta ei ole mainintaa missään somessa ja ehkäpä tapailunne on tiukasti rajattu neljän seinän sisään. Mitään viitteitä tapailustanne ei siis ulkomaailmalle ole. Headhuntterin taskussa oleva kandi voi kuitenkin tietää olevansa hellässä huomassa; jos asiakkaan tarve ja kandin osaaminen kohtaavat, suhde lähtee etenemään. Deittitaskuttajan kohdalla asiaan ei liene muuta ratkaisua kuin yksi tiukka keskustelu ”suhteen” tilasta.

Love bombing

Rakkauspommitus on varmasti jokaisen headhuntterin syntilistalla. Kun se yksi aivan täyden kympin kandi löytyy, asialleen omistautunut headhuntteri ei arastele soittaa puhelin kuumana, nakata viestiä Linkkarissa, tekstarina, mailitse tai kenties kirjekyyhkyin ja savumerkein. Mitä vaan, että tämän kandin saan! Välillä itseään täytyykin ottaa niskasta kiinni ja ymmärtää, ettei hiljaisuus ole aina myöntymisen merkki. Kuka tahansa rakkauspommituksen kohteeksi joutunut voi allekirjoittaa, ettei mikään laita kapuloita rattaisiin nopeammin kuin hurmioitunut viestivyöryttäjä.

Rekry- ja deittimaailman karikot välttää parhaiten samalla perusohjeella kuin muussakin elämässä; ollaan reiluja ja rehellisiä toisillemme, vaikka välillä voi tuntua, että vastapuolen ajatusmaailma kulkee ihan eri latuja. Tärkeintä on yrittää parhaansa ja virheen sattuessa nostetaan käsi stiplun merkiksi, opitaan virheistä ja tehdään parempi suoritus. Tsemppiä kaikille rekrytoinnin ja deittailun parissa luovijoille!

Suorahaun muistilista kansikuva

Blogi: Karisma - siunaus vai kirous rekrytoinnissa?

Blogi: Hyvä hakijakokemus - onnistuneen rekrytoinnin edellytys

 


Experis

Experis

Keskustellaan somessa:

Tilaa sisällöt sähköpostiisi!

Täytä sähköpostiosoitteesi oheiseen lomakkeeseen - saat artikkelit ja muut hyödylliset sisällöt niiden ilmestyttyä suoraan sähköpostiisi!

Toivomme, että saat tietopankistamme eväitä omassa työssäsi kehittymiseen ja menestymiseen. Voit tietenkin halutessasi lopettaa tilauksen milloin vain, yhdellä klikkauksella.

Mukavia ja oivaltavia lukuhetkiä.