Yksikään tuote ei myy itse itseään. Sama koskee työpaikkoja. Niitä täytyy markkinoida, jotta sopivat potentiaaliset ehdokkaat saavat tiedon ja kiinnostuvat tarjolla olevasta tehtävästä. Yhä useammin rekrytointi vaatii myös myynnillistä otetta, jotta ne kaikkein parhaat passiiviset ehdokkaat saadaan sitoutettua mukaan hakuprosessiin.

Jokainen yritys tarvitsee rekrytointimarkkinointia saavuttaakseen rekrytointiin liittyvät tavoitteensa – tarkoitti se sitten perinteistä työpaikkailmoittelua tai laajempaa rekrytointiin keskittyvää markkinointikokonaisuutta.

Millaisten periaatteiden kautta rekrytointimarkkinointia sitten kannattaisi toteuttaa? Kokosin kolme perustavanlaatuista neuvoa, jotka unohtuvat usein, kun energia ja aika keskitetään kanavien, keinojen ja markkinointitaktiikoiden suunnitteluun.

Tunne tarpeesi ja kirkasta viestisi

Hyvä rekrytointimarkkinointi lähtee suunnittelusta. Kohderyhmän ja viestin kirkastaminen on ensimmäinen askel. Mitä tavoittelemme? Millaista osaamista tarvitsemme? Millainen henkilö sopii kulttuuriimme ja työyhteisöömme? Mikä on meidän lupauksemme?

Mikäli viesti on epäselvä tai väärin ymmärrettävissä, tuloksena on usein vääränlaisia hakijoita. Se merkitsee ajanhukkaa sekä hakijoille että yrityksen rekrytoijalle.

Vasta tavoitteen, viestin ja kohderyhmän kirkastamisen jälkeen kannattaa pohtia keinoja ja kanavia, joilla haluttuun lopputulokseen päästään.

Pysy totuudessa ja ole avoin

Oli kyse yksittäisestä rekrytoinnista tai pitkäjänteisemmästä tekemisestä, totuudenmukainen markkinointiviestintä on ainoa kestävä toimintatapa.

Yrityksenne arki iloineen, suruineen ja rosoineen saa näkyä – oman epätäydellisyytensä tiedostaminen ja sen tunnustaminen tekee yrityksestänne hakijoiden silmissä inhimillisen ja uskottavan. Ylimyyminen johtaa yleensä vain pettymykseen ja lyhyisiin työsuhteisiin.

Sama pätee myös yksittäisen position täyttämiseen. Ei kannata markkinoida supersankarin roolia, jos tavoitteena on löytää tuiki tavallinen toimistotyöntekijä. Lopputuloksena voi olla kallis, ylipätevä tekijä, joka poistuu nopeasti todellisen työnkuvan paljastuttua.

Ota suosittelusta kaikki irti

Tyytyväisen työntekijän suosittelu on yksinkertaisesti paras ja halvin rekrytointimarkkinoinnin keino. Työstään ja työnantajastaan ylpeä työntekijälähettiläs pesee uskottavuudellaan kaiken sen, mitä yritys itse itsestään kertoo. Tämä usein hyödyntämättä jäävä valtava potentiaali kannattaa ottaa rekrytointimarkkinoinnin toimenpiteiden suunnittelussa huomioon.

Suosittelu ei kuitenkaan tapahdu automaattisesti, vaan siihen täytyy aktiivisesti rohkaista. Toisaalta käskien ei hyvä heilu – työntekijälähettilyyden täytyy kummuta vapaasta tahdosta.

Yrityksenne täytyy siis löytää tasapaino: ravinteikas kasvualusta, jossa työntekijälähettilyys voi kukoistaa ja tuottaa tuloksia itse itseään ruokkien.

--

Nämä yksinkertaiset vinkit auttavat ainakin alkuun, aiot sitten keskittyä täyttämään akuuttia rekrytointitarvetta tai rakentamaan pitkäjänteisesti työnantajamielikuvaanne.

Lisää konkreettisia neuvoja onnistuneeseen rekrytointiin suunnittelusta aina perehdytykseen asti löydät Tuloksellisen rekrytoinnin oppaastamme:

Lataa opas onnistuneeseen rekrytointiin!


Manpower

Manpower

Keskustellaan somessa:

Tilaa sisällöt sähköpostiisi!

Täytä sähköpostiosoitteesi oheiseen lomakkeeseen - saat artikkelit ja muut hyödylliset sisällöt niiden ilmestyttyä suoraan sähköpostiisi!

Toivomme, että saat tietopankistamme eväitä omassa työssäsi kehittymiseen ja menestymiseen. Voit tietenkin halutessasi lopettaa tilauksen milloin vain, yhdellä klikkauksella.

Mukavia ja oivaltavia lukuhetkiä.