Sujuva startti vai tahmea alkutaival? Perehdytys osana rekrytointia
Kirjoittaja: Rami Inkilä | Sales Lead, Experis
Julkaistu: 11.01.2017
Viimeksi päivitetty: 12.01.2021
Aihe:
Rekrytointi

Huh, vihdoin saatiin rekrytointi päätökseeen! Ei muuta kuin uusi tekijä sorvin ääreen.
Tai hetkinen. Opettaako työ tekijäänsä parhaiten vai pitäisikö tulokasta sittenkin opastaa työhön ja organisaatioon?
Liian usein unohtuu, että rekrytointi ei pääty uuden työntekijän palkkaamiseen. Työntekijän perehdytys on oleellinen osa rekrytointia ja vaikuttaa molemminpuolisen luottamuksen syntymiseen sekä työntekijän viihtymiseen yrityksen palveluksessa myös pitkällä aikavälillä.
Erään tutkimuksen mukaan yli viidennes kaikesta henkilöstön vaihtuvuudesta tapahtuu työsuhteen ensimmäisen 45 päivän aikana. Ja työntekijät, jotka ovat käyneet läpi selkeän perehdytysprosessin, ovat saman yrityksen palveluksessa kolmen vuoden kuluttua yli puolet todennäköisemmin verrattuna niihin, joilla perehdytys on jäänyt puolitiehen.
Tyytyväinen ja hyvän ensivaikutelman saanut työntekijä toimii omissa verkostoissaan yrityksen brändilähettiläänä, olipa hänen työroolinsa ja -tehtävänsä mikä tahansa. Sana kulkee, etenkin se negatiivinen. Onneksi keinot positiivisen kokemuksen synnyttämiseen ovat suhteellisen yksinkertaiset.
Miten perehdytys sitten kannattaa suunnitella ja toteuttaa, jotta uusi työntekijä saa tahmean alkutaipaleen sijaan onnistuneen startin uuteen työhönsä?
Huomioi perehdytys jo rekrytoinnin suunnittelussa
Perehdytyksen suunnittelu kannattaa sitoa rekrytointiprosessin suunnitteluun. Tämä sitouttaa ja valmistaa perehdytyksestä vastaavaa henkilöstöä ja parhaassa tapauksessa auttaa kirkastamaan työnkuvaa ja valittavan henkilöön liittyviä olennaisia ominaisuuksia.
Kun perehdytys ja rekrytointi suunnitellaan käsi kädessä, vältetään ristiriidat työpaikkailmoituksen luoman ja perehdytyksen aikana syntyvän mielikuvan välillä. Jos työn todellisuus poikkeaa merkittävästi työpaikkailmoituksessa luvatusta, uudelle työntekjiälle saattaa syntyä negatiivinen ensivaikutelma työstä ja työnantajasta.
Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran, joten siihen kannattaa panostaa.
Asetu uuden työntekijän asemaan
Perehdyttäjän on kyettävä katsomaan asioita uuden työntekijän näkökulmasta. Se vaatii lähinnä aikaa ja valmistautumista. Ainakin seuraavat asiat kannattaa varmistaa perehdytyksen käynnistyessä:
- Järjestelmät ja työkalut ovat valmiina jo ennen uuden työntekijän ensimmäistä työpäivää.
- Perehdytysohjelma on rakennettu hallitusti, ja uusien asioiden omaksumiselle on riittävästi aikaa.
- Perehdytysaikataulusta on sovittu etukäteen kaikkien perehdyttäjien kesken.
- Perehdytyksessä olevalle henkilölle on varattu riittävästi keskusteluaikoja oman esimiehen kanssa perehdytysjakson aikana.
Miksi perehdytykseen pitäisi panostaa?
Koska tärkein työsopimus ei ole paperilla. Onnistunut rekrytointiprosessi ja perehdyttäminen huipentuvat vahvan molemminpuolisen luottamuksen syntymiseen työntekijän ja työnantajan välille. Tällöin työntekijä todennäköisesti allekirjoittaa myös henkisellä tasolla ns. psykologisen työsopimuksen, joka sitouttaa häntä vahvemmin kuin juridisesti velvoittava kirjallinen sopimus.
Työntekijän sitouttamisen lisäksi hyvä perehdytys tukee myös brändilähettilyyttä. Hallitun rekrytointiprosessin ja suunnitellun perehdytyksen ansiosta työntekijälle muodostuu vaikutelma yrityksestä, joka tietää mitä tekee ja jonka osaavissa käsissä myös omaa uraa kannattaa luoda. Kun työntekijä luottaa työnantajaansa, positiivisia kokemuksia on luonnollisempaa jakaa.
Kasvava enemmistö työnhakijoista ja erityisesti huippuosaajista arvioi potentiaalisen työnantajan kiinnostavuutta muiden ihmisten kokemusten perusteella. Kun iso osa työnantajamielikuvasta syntyy jo perehdytyksen aikana, ei osaajia houkuttelemaan pyrkivä työnantaja voi hukata erinomaisen perehdytyksen tuomaa mainepääomaa.
Jos oma perehdytyskäytäntönne kaipaa katselmusta, nyt on mainio hetki laittaa prosessi remonttiin ja varmistaa, että tänä vuonna uudet työsuhteenne saavat sujuvan startin!
Perehdytyksestä ja kaikesta rekrytoinnissa sitä edeltävästä saat arvokasta lisätietoa Tuloksellisen rekrytoinnin oppaastamme. Lataa veloituksetta:
