Tekoäly rekrytoinnissa ei ole enää tulevaisuushypeä. Vielä hetki sitten se oli jotain, josta puhuttiin strategiakalvoilla tai IT‑kahvipöydissä. Nyt tekoäly näkyy rekrytoinnin arjessa ihan konkreettisesti. Ei vain HR:n apurina, vaan vaatimuksena osaajille. Yhä useammin rekrytoinnissa törmätään tilanteisiin, jossa tehtävää ei enää voi täyttää ilman jonkinlaista tekoälylukutaitoa (AI literacy), vaikka rooli ei olisi tekninen eikä niin sanottu AI‑rooli. Tekoäly työelämässä näkyykin nyt myös siinä, millaisia vaatimuksia rooleille asetetaan ja miten osaamista punnitaan.

Olen viime aikoina huomannut asiakastyössä ja rekrytoinneissa yhden ilmiön toistuvan. Työpaikkailmoituksiin lisätään maininta tekoälystä, mutta kukaan ei oikein osaa sanoa, mitä sillä haetaan. Haastatteluissa hakijat kertovat käyttävänsä AI:ta, mutta kun keskustelua vie pidemmälle, käy ilmi, että kyse on satunnaisesta kokeilusta tai yksittäisestä työkalusta.

Moni organisaatio ajautuu tässä helposti harhaan. Puhutaan AI‑osaamisesta, vaikka oikeasti tarkoitetaan jotain aivan muuta.

Tekoälylukutaito ei ole ohjelmointia, mallien kouluttamista tai järjestelmien rakentamista, vaan perustaito tekoälyvetoisessa työelämässä. Rekrytoinnin näkökulmasta se tarkoittaa kykyä työskennellä tekoälyn kanssa järkevästi, kriittisesti ja vastuullisesti osana omaa työtä. Siksi sen merkitys kasvaa nyt nopeammin kuin monen muun taidon.

Rekrytointi paljastaa AI‑osaamisen todellisen tason

Rekrytointi on organisaation ja työmarkkinoiden peili. Se näyttää, kuinka pinnalliseksi tekoälyosaaminen monessa organisaatiossa ja samalla työmarkkinoilla vielä jää. Ja kun tekoäly on tullut osaksi arjen työtä, pelkkä ”käytän AI:ta” ei enää riitä. Rekrytoinnissa on kysyttävä, mihin käytät sitä, miten tarkistat lopputuloksen ja milloin jätät käyttämättä.

Siksi AI-lukutaito on muuttumassa monessa roolissa uudeksi perustasoksi ja keskeiseksi työelämätaidoksi. Sitä ei aina kirjoiteta vaatimuksiin isolla, mutta sen puute sulkee kandidaatilta oven yllättävän nopeasti.

Tekoäly työelämässä aatii uudenlaista lukutaitoa

Mitä tekoälylukutaito eli AI literacy tarkoittaa rekrytoinnissa?

Rekrytoinnissa tekoälylukutaito tiivistyy kolmeen konkreettiseen kysymykseen.

  1. Osaako ihminen käyttää tekoälyä oman työn tukena niin, että työn laatu paranee?
    Tämä näkyy esimerkiksi siinä, tunnistaako hakija, milloin AI:n tuottama sisältö on käyttökelpoista ja milloin se on vain sujuvaa tekstiä – vailla mieltä, faktoja tai oikeaa sävyä.

  2. Ymmärtääkö hän tekoälyn rajoitteet, vinoumat ja riskit?
    Osaajan ei tarvitse olla tekninen asiantuntija, mutta perusymmärrys tekoälyn rajoitteista on pakko olla.

  3. Pystyykö hän ottamaan vastuuta tekoälyn käytöstä?
    Toisin sanoen tekeekö ihminen lopullisen harkinnan itse, vai piiloutuuko hän algoritmin taakse silloin kun päätöksestä tulee vaikea?

Vastaukset eivät vaadi nippelitietoa työkaluista. Kyse on ajattelun ja työn tekemisen taidoista. Rekrytoinnissa juuri näitä on kyettävä arvioimaan.

Rekrytointi ei enää mittaa vain osaamista vaan ajattelua

Tekoälylukutaito muuttaa myös sitä, miten rekrytoinnissa määritellään pätevyys. Tutkinnot, sertifikaatit ja työkokemus eivät yksin kerro, osaako ihminen oppia uutta ja soveltaa sitä järkevästi arjessa.

Rekrytoinnissa arvokkaampaa on yhä useammin se, miten hakija kuvaa omaa ajatteluaan. Miten hän käyttää tekoälyä päätöksenteon tukena, miten hän arvioi sen tuottamaa sisältöä ja miten hän yhdistää ihmisen ja teknologian vahvuudet.

Tämä tekee rekrytoinnista haastavampaa, mutta samalla merkityksellisempää.

Ilman näkemystä tekoälylukutaidosta rekrytointi hidastuu

Ilman yhteistä näkemystä tekoälylukutaidosta rekrytointi jumiutuu ja voi epäonnistua. Roolikuvaukset jäävät ympäripyöreiksi, hakijat eivät tunnista itseään vaatimuksista ja parhaat osaajat valitsevat työnantajan, joka osaa sanoittaa odotuksensa paremmin.

Tekoälylukutaito ei ole rekrytoinnin trendisana. Se on uusi peruslukutaito työelämässä, samalla tavalla kuin digitaidot aikanaan.

Rekrytointi näyttää suunnan ensimmäisenä

Jos haluaa ymmärtää, mihin työelämä on menossa, kannattaa katsoa rekrytointia. Juuri siellä tekoälylukutaito muuttuu puheesta käytännöksi. Rekrytointi pakottaa täsmentämään, mitä osaaminen oikeasti tarkoittaa ja kenet halutaan mukaan rakentamaan tulevaisuuden työtä.

Yrityksille kysymys on lopulta yksinkertainen mutta epämukava. Osaako organisaationne rekrytoida maailmaan, jossa tekoäly on työpari eikä erikoistaito?

Jos vastaus on epäselvä, se näkyy ensimmäisenä rekrytoinnissa.

 

Haluatko ymmärtää, mihin työelämä on menossa ja mitä se tarkoittaa sinulle tai työpaikallesi? ManpowerGroup tutkii työn tulevaisuutta ja kokoaa ajankohtaiset näkemykset, datan ja kehityssuunnat helposti hyödynnettäväksi.

Tutustu vuoden 2026 työmarkkinatrendiraporttiimme:

 https://blogi.manpowergroup.fi/tutkimukset-ja-raportit/raportti-ty%C3%B6markkinatrendit-vuonna-2026 



Samu Påfs | Business Director, IT project services, ManpowerGroup

Samu Påfs | Business Director, IT project services, ManpowerGroup

samu.pafs@fi.experis.com

Keskustellaan somessa:

Tilaa sisällöt sähköpostiisi!

Täytä sähköpostiosoitteesi oheiseen lomakkeeseen - saat artikkelit ja muut hyödylliset sisällöt niiden ilmestyttyä suoraan sähköpostiisi!

Toivomme, että saat tietopankistamme eväitä omassa työssäsi kehittymiseen ja menestymiseen. Voit tietenkin halutessasi lopettaa tilauksen milloin vain, yhdellä klikkauksella.

Mukavia ja oivaltavia lukuhetkiä.