Työmarkkinabarometri 2023 Q2 | ManpowerGroup

[ Barometrit ]

Työmarkkinabarometri: Työnantajien työllistämisaikeet positiiviset talouden hidastumisesta huolimatta

Suomessa työmarkkinat näyttävät kestävän talouden hidastumista kohtalaisesti. Työmarkkina on heikentymässä lievästi ja samaan aikaan osaajapula jatkuu sitkeänä useilla toimialoilla. Toimialoista parhaat rekrytointinäkymät ovat viestintäpalveluissa sekä terveydenhuollossa ja biotieteissä. 

Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava indeksi huhti-kesäkuulle on +26 prosenttiyksikköä, joka on vain yhden prosenttiyksikön verran heikompi kuin edellisessä kvartaalissa ja 2 prosenttiyksikköä parempi verrattuna samaan aikaan viime vuonna. Globaalissa 41 maata käsittävässä työnantajien työllistämisaikeita kuvaavassa tutkimuksessa Suomen sijoitus on 14:s.

”Suomen positiiviset rekrytointinäkymät on useamman asian summa. Yhtäällä taantuman arvioidaan jäävän lyhytaikaiseksi, mikä saa yritykset pitämään kiinni osaavista työntekijöistään. Toisaalta taustalla vaikuttaa demografinen muutos - työikäisen väestön osuus pienenee ja työpaikkoja vapautuu eläköitymisen kautta. Lisäksi meillä on edelleen vakava kohtaanto-ongelma, jossa osaajapulassa avointen työpaikkojen täyttäminen vie kauemman aikaa, mikä puolestaan vaikuttaa jatkuvan positiivisen näkymän ylläpitämiseen”, summeeraa ManpowerGroupin Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Matti Kariola.

Suomen työllistämisaikeet-huhti-kesäkuussa-2023

Kuva: Suomen työllistämisaikeita kuvaava indikaattori alkuvuodelle on +26 %.

Globaali työmarkkinabarometri ennustaa suomalaisten työnantajien rekrytointiaikeiden heikentyvän tammi-maaliskuussa 2023. Barometrin työllistämisnäkymiä kuvaava kausitasoitettu indikaattori on +27 prosenttiyksikköä. Edelliseen neljännekseen verrattuna laskua on 1 prosenttiyksikkö.

Työllistämisnäkymät* huhti–kesäkuussa 2023 eri toimialoilla Suomessa:

 

  • Viestintäpalvelut +63 (-17)
  • Terveydenhuolto ja biotieteet +41 (+17)
  • Energia-ala +32 (-3)
  • Pankki-, rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöala +26 (+29)
  • Kuluttajatuotteet ja -palvelut +26 (+35)
  • Teollisuus +26 (+29)
  • Tietotekniikka +26 (+35)
  • Kuljetus ja logistiikka +21 (+34)
  • Muu +28 (+30)

*Suluissa edellisen kvartaalin lukema.

Kaikilla yhdeksällä toimialalla työnantajat ennakoivat henkilöstömäärän kasvavan tulevalla vuosineljänneksellä. Positiivisimmat näkymät ovat viestintäpalveluissa, joka kattaa televiestinnän, media- ja julkaisutoiminnan, viihteen sekä muut viestinnän alueet.

Työllistämisnäkymät* huhti-kesäkuussa 2023 eri puolilla Suomea:

  • Itä-Suomi +29 (+15)
  • Etelä-Suomi +27 (+28)
  • Pohjois-Suomi +24 (+31)
  • Länsi-Suomi +22 (+33)

*Kausitasoitetut luvut. Suluissa edellisen kvartaalin lukema.

 Työnantajien työllistämisaikeet ovat hyvällä tasolla kaikkialla Suomessa. Parhaat rekrytointinäkymät ovat Itä-Suomessa.

Haastattelut tehtiin ajalla 2.-31.1.2023.

Ladattavat materiaalit:

Seuraava tutkimus julkaistaan ​​kesäkuussa ja se raportoi vuoden kolmannen neljänneksen rekrytointiodotuksista.

Työmarkkinabarometri

ManpowerGroupin työmarkkinabarometri on kattavin (38 846 työnantajaa 41 maassa), tulevaisuuteen katsova työllisyystutkimus, jota käytetään maailmanlaajuisesti. Työllisyysnäkymiä kuvaava indikaattori lasketaan ottamalla niiden työnantajien prosenttiosuus, jotka ennakoivat rekrytointiaktiivisuuden lisääntymistä, ja vähentämällä tästä niiden työnantajien prosenttiosuus, jotka ennakoivat rekrytointiaktiivisuuden vähenemistä. Suomessa tutkimukseen osallistui 510 työnantajaa.

Lisätietoja antavat:

Matti Kariola, toimitusjohtaja
ManpowerGroup Oy
matti.kariola@manpowergroup.fi
+358 40 824 0117

Henna Karjalainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja
ManpowerGroup
henna.karjalainen@manpowergroup.fi
+358 50 575 9197